Fifth Phampilos Premier

saksalainen ratsuponiori 59.375%, cremello 146 cm, rekisterinumero VH14-029-0068
syntynyt 03.01.2014, kasvattanut Fifth Bridge Ponies , omistaa indy (VRL-06701)
painottuu kouluratsastukseen, koulutustaso Helppo A

Vahvaluonteisista vanhemmista polveutuva kullanvaalea Pablo-poni osoittaa räiskyvää, ponimaista itsepäisyyttä ja noudattaa lapsellisia käyttäytymismalleja. Yleisesti ottaen Pablo vaatii käsittelijältään jämäkkää ja johdonmukaista otetta, sillä ori ei automaattisesti kumarra ihmisen auktoriteetille tai nöyrry pienestä, hennosta pyynnöstä. Orimainen ja ronski ratsuponi vaatii jatkuvaa kurinpitoa, sillä sille annetut myönnytykset johtavat todistetusti ongelmiin myöhemmin. Pablo kyllä alistuu ihmisen tahtoon, kunhan sen kanssa työskennellessä muistaa pitää rajat tarkasti mielessä eikä erehdy katsomaan sen koettelemuksia läpi sormien.

Kun itseriittoisuus yhdistetään pieneen tyhmyyteen, saadaan Pablo. Se provosoi ja haastaa mielellään riitaa muiden orien kanssa, mutta on lähes aina ensimmäinen, joka lähtee karkuun tilanteen puhjetessa. Koska Pablon päässä ei pahemmin järki kulje, sen kanssa saa olla koko ajan sydän syrjällään. Uhkarohkea ori ei tunnu millään oppivan virheistään, ei edes silloin, kun se saa mojovan potkun jalkaansa jo toistamiseen samalta hevoselta. Koska ori ei millään ole oppinut laumakäyttäytymisen sääntöjä, Pablo saa nykyään ulkoilla yksin. Tammojen lähellä Pablon esiintyminen ei jää pelkästään hirnuntaan ja liioiteltuun askeltamiseen, vaan sen lisäksi poika tykkää pomppia ja jopa nousta pystyyn.

Pablo vaatii hoitajan, joka ei päästä oria niskan päälle, sillä hoitotoimenpiteiden suhteen ori on kärsimätön ja hyvin ailahtelevainen. On päiviä, jolloin Pablo suorastaan nauttii harjauksesta ja kestää ronskejakin harjanvetoja, välillä se taas kimpaantuu kevyistäkin otteista. Suitsittaessa Pablo saattaa lyöttäytyä hyvinkin hankalaksi. Se irvistelee, tömistelee levottomana jalkojaan ja nostaa päänsä kattoa kohti. Pablo alistuu lopulta määrätietoiseen hoitajaan ja suostuu ottamaan kuolaimet suuhunsa pitkin hampain.

Kun katsoja näkee kouluradalla sulavan, näyttävän ja harmonisen vaalean unelmaponin, ratsastaja selässä muistelee vielä kauhulla aikaisempaa tappelua verryttelyalueella ja sitä, kuinka ori melkein muksautti itsensä alas lastausrampilta. Pablolla ei ole sisäistä työmotivaatiota, vaan on ratsastajan harteilla laittaa ori kunnolla töihin. Ori vaatiikin varmat ja osaavat otteet, sillä jos Pabloa ratsastaa liian lepsusti, se joko heittäytyy hankalaksi tai ei jaksa panostaa suoritukseensa. Pablo testaa yhtä lailla vieraita kuin tuttujakin ratsastajia, ja välillä sen kanssa saa todella taistella ennen kuin sen saa kulkemaan kunnolla. Kaiken tämän lisäksi Pablo on lähes kelvoton ratsu tuulisella säällä, jolloin se on säikyllä ja hermostuneella päällä. Pablolla on joka tapauksessa hurjasti potentiaalia ja osaamista kouluradoille. Ori on virkeimmillään nopeatempoisissa ja haastavissa suorituksissa. Kun Pablo malttaa kaartaa päänsä alas ja nostaa jalkansa ylväästi ylöspäin, samalla ratsastajaa kuunnellen, on mitalisijoitus jo täysin mahdollinen.

Pablolla hypätään harvakseltaan, vaihtelun vuoksi. Ori on vähän turhan kaheli ja uhkarohkea hyppääjä. Se ei oikein osaa säädellä vauhtiaan saati arvioida oikeita ponnistuspaikkoja. Lisäksi Pablo voi hyvinkin kaatua kumoon tiukassa kaarteessa, mikäli ratsastaja ei ole keskittynyt tarpeeksi kontrollitehtäviin. Pablolla on kuitenkin hyvä hyppytekniikka ja kapasiteettia peräti 110 senttimetriin saakka.

Pablon kilpakäyttäytymisestä on vaikea antaa yksinkertaista kuvausta, sillä oriin käsiteltävyys ja käyttäytyminen kisapaikalla vaihtelevat päivän ja sään mukaan. Joka tapauksessa tärkeintä olisi saada verryttelyn aikana ori hyvin kuulolle keskittymään ratsastajaan ympäristön häiriötekijöiden sijaan, muussa tapauksessa kilpailusuorituksesta ei voi odottaa hääppöistä.
© Alma

i. Trick The Blonde
DRP 50% cre 144cm
KRJ-I RPL-II
ii. Trickster
DRP 25% vkk 147cm
KRJ-II ERJ-I KERJ-I RPL-I
iii. Goldminer
DRP 50% vkk 145cm (ox x wB)
iie. Triumph
hann rt 161cm
ie. Gentlemen Prefer Blondes
DRP 75% vkk 145cm
iei. Flirting with Rapunzel
WPB 50% vkk 147cm (xx x wB)
iee. Sivney Rossleainn
conn rnkm 147cm
e. Fifth Pompeo
DRP 68.75% rnvkk 146cm
KRJ-I RPL-I YLA1
ei. Damn Good
DRP 75% vkk 145cm
KRJ-I RPL-I YLA1
eii. Cerridwyn
wB vkk 134cm
eie. Rhiannon Mix
DRP 50% rnpäis 145cm (ox x conn)
ee. Pompom
DRP 62.5% rn 144cm
KRJ-I RPL-I YLA1
eei. Remulus
nf tprn 146cm
eee. GBDA Bonnie
WPB 25% tprn 140cm (ox x [xx x wC])


Kilpailukalenteri

Kalenteriin merkattu vain sijoitukset. KRJ-sijoituksia yhteensä 49 kpl, joista voittoja 9.

KRJ 21.01.2014 Moondace Helppo B 2/40
KRJ 23.01.2014 Moondace Helppo A 1/40
KRJ 30.01.2014 Fiktio Helppo B 2/40
KRJ 02.02.2014 Fiktio Helppo A 5/40
KRJ 02.02.2014 Dahlgård Helppo A 3/30
KRJ 02.02.2014 Dahlgård Helppo A 4/30
KRJ 03.02.2014 Dahlgård Helppo A 4/30
KRJ 03.02.2014 Vaapukka Helppo C 2/30
KRJ 03.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 1/30
KRJ 04.02.2014 Fiktio Helppo B 4/40
KRJ 04.02.2014 Dahlgård Helppo A 3/30
KRJ 05.02.2014 Haavelaakso Helppo A 1/30
KRJ 06.02.2014 Vaapukka K.N. Special 2/30
KRJ 06.02.2014 Vaapukka Helppo A 5/30
KRJ 06.02.2014 Vaapukka Helppo A 2/30
KRJ 06.02.2014 Fiktio Helppo B 3/40
KRJ 07.02.2014 Vaapukka K.N. Special 3/30
KRJ 07.02.2014 Mewian Welsh Helppo B 3/50
KRJ 07.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 4/30
KRJ 07.02.2014 Mewian Welsh Ponies Helppo B 4/50
KRJ 09.02.2014 Mewian Welsh Ponies Helppo B 6/50
KRJ 09.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 1/30
KRJ 09.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 1/30
KRJ 09.02.2014 Fiktio Helppo A 5/40
KRJ 09.02.2014 Vaapukka Helppo C 3/30
KRJ 10.02.2014 Fiktio Helppo B 2/40
KRJ 12.02.2014 Fiktio Helppo A 3/40
KRJ 11.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 4/30
KRJ 12.02.2014 Mewian Welsh Ponies Helppo B 4/50
KRJ 12.02.2014 Mewian Welsh Ponies Helppo B 2/50
KRJ 13.02.2014 Haavelaakso Helppo B 4/30
KRJ 13.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 3/30
KRJ 13.02.2014 Fiktio Helppo B 4/40
KRJ 13.02.2014 Vaapukka K.N. Special 5/30
KRJ 13.02.2014 Vannaha Helppo B 4/30
KRJ 15.02.2014 Mewian Welsh Ponies B 4/50
KRJ 15.02.2014 Neuenbürg Helppo A 1/40
KRJ 15.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 5/30
KRJ 15.02.2014 Kuninkaankartanon Ratsutila Helppo B 3/30
KRJ 16.02.2014 Kuninkaankartanon Ratsutila Helppo B 3/30
KRJ 16.02.2014 Vaapukka Helppo B 5/30
KRJ 17.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 5/30
KRJ 17.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 4/30
KRJ 18.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 1/30
KRJ 19.02.2014 Fifth Bridge Ponies Helppo A 5/30
KRJ 19.02.2014 Vaapukka Helppo A 4/30
KRJ 21.02.2014 Vaapukka Helppo A 1/30
KRJ 22.02.2014 Vaapukka Helppo A 1/30
KRJ-CUP 30.04.2014 Duren Helppo C 24/256

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

09.01.2015, kouluvalmennus / Alma
Lähes kullanhohtoinen ratsuponiori kipitti maneesiin hapannaamaisena, korvat niskassa kiinni. Indyn karjaisut, pyynnöt ja vaatimukset täyttivät ilman, kun tämä yritti saada poninsa pysymään paikoillaan sen ajan, kun hän mittaili jalustimia. Indy nousi sivuaskelia ottavan poninsa selkään vauhdikkaasti ja joutui jo heti ottamaan ohjat kunnolla käsiinsä. Olin kuullut etukäteen Pablon oikukkaasta luonteesta, ja alkoi vahvasti näyttää siltä, että ponia saisi työstää tänään ihan tosissaan. Indy alkoi itsenäisesti ratsastaa Pabloa puolipitkillä ohjilla. Hän taivutteli ja teki väistöjä orillaan, joka juonikkaana pureskeli kuolainta ja yritti kovasti kyseenalaistaa jokaisen indyn avun. Alkuverryttelyn aikana käytiin aikamoista tahtojen taistoa siitä, kuka määräsi ja ketä, ennen kuin pääsimme kunnolla valmennuksen makuun. Jo alkuverkkojen yhteydessä ihailin Pablon lennokkaita ja koreita askeleita. Takapääkin alkoi tulla kunnolla mukaan liikkeeseen alkuverryttelyn edetessä indyn napakan ratsastuksen ansiosta.

Pyhitimme päivän valmennuksen indyn toiveesta perusasioille, eli väistöille, pysähdyksille ja temponlisäyksille. Ensimmäisenä menimme pohkeenväistöä käynnissä, jossa ori aluksi vain mateli pohkeen takana. Tuloksena oli löysä väistö, jossa takaosa jäi jälkeen. "Johda ohjalla, pidä pohkeet napakkana. Keskity säilyttämään eteenpäinpyrkimys", ohjeistin indyä. Huolelliset ja selkeät avut alkoivat tuottaa tulosta, väistöt alkoivat sujua paremmin, ja ori kulki kunnollisessa muodossa. Pablo päätti pistää kapuloita rattaisiin myös ravi-pysähdys-siirtymisissä, jotka eivät aluksi ottaneet onnistuakseen. Oriin oikuttelu alkoi selvästi käydä indyn hermon päälle. Pidimme pienen hengähdystauon välikäyntien muodossa, jonka jälkeen kannustin indyä istumaan syvemmälle satulaan ja istumaan suorassa. Indy teki paljon töitä ja sai kuin saikin lopulta oriin keskittymään ja kuuntelemaan ratsastajaansa. Lävistäjällä suoritetut temponlisäykset ravissa onnistuivat hyvin. Indy antoi oriille melko roimia eteenvieviä apuja, ja Pablo meinasikin alussa nostaa laukan, mutta indy ennakoi tämän ja sai ongelmitta pehmeällä pidätteellä oriin pysymään kauniissa, tahdikkaassa ja reippaassa ravissa. Ori on selkeästi aikamoinen junttura ratsastaa, mutta tämän päivän perusteella indy osaa lähtökohtaisesti painella juuri oikeita nappuloita ponin selässä ollessaan. Ratsukko pääsee varmasti pitkälle, oriilla on kyllä liidokkaimmat ja kauneimmat askeleet, jotka olen aikapäiviin nähnyt!

10.11.2014, kouluvalmennus / bertta
Pablo ravasi nätisti alkuraveja koko kentän uraa pitkin tehden samalla ratsastajan apujen mukaan myöskin paljon kaiken kokoisia ympyröitä ja kontrolliharjoituksia, kun saavuin kentällä valmentamaan tätä samaista ponioria ja sen ratsastajaa indyä, jota olenkin jo ennemmin muutaman kerran valmentanut. Tänään ajattelin asettaa ratsukon tavoitteeksi oikeaoppiset, nätin sekä vaivattoman näköiset pohkeenväistöt ja lopussa myös laukanvaihdot! Pohkeenväistöjä siis tehtiin niin, että toisen lyhyen sivun keskikohdalta käännyttiin aina kentän keskelle päin, ja siitä sitten väistettiin toisen pitkän sivun alku/loppuosaan. Siitä vain sitten tämä koko harjoitus uudelleen, heti laukassa mentävän toisen pitkän sivun jälkeen tietysti. Pohkeenväistöjen tekeminen sujui indyltä ja vähän tuulta säikkyvältä Pablolta ihan hyvin, joten silloin ratsukko pääsikin jo laukanvaihtojen pariin! Laukanvaihtoja tehtiin siis kentän keskiosassa kaheksikolla. Pablo innostui laukassa vähän liikaakin, joten käskin indyn tehdä myös siinä samalla parit laukka-ravi-siirtymät!

19.08.2014, kouluvalmennus / merikissa
Saapuessani kentälle ratsukko lämmitteli siellä jo täyttä vauhtia. Pabloksi osoittautunut ori oli todella itsepäisen oloinen, se saattoi keskenkaiken pysähtyä kuin seinään ja ratsastaja sai tosissaan tehdä töitä saadakseen oriin taas liikkumaan. Ori saattoi liikkua muutaman kierroksen täydellisesti jokaista ratsastajan apua kuunnellen ja sitten yhtäkkiä olla tekemättä mitään. Ratsastajalle ori oli selvästi tuttu, eikä se ollut moksiskaan oriin temppuilusta vaan kannusti tätä kokoajan jatkamaan. Teimme paljon vaihtelevia tehtäviä, jotta ori ei pääsisi kyllästymään ja että ehtisimme käydä kaiken tarpeellisen läpi. Laukanvaihdot ratsukolta onnistui kuin saduissa, mitään moitittavaa ei löytynyt millään kerralla. Treenasimme myös avo- ja sulkutaivutusta sekä muutenkin teimme paljon voltteja ja ympyröitä, niin että ori joutui tekemään kokoajan töitä. Alkukankeudesta huolimatta orista kuoriutui ihan mukavan oloinen ratsu, vaikka sen itsepäisyys säilyi koko valmennuksen ajan. Ratsukkoa oli ilo ja todella mielenkiintoista valmentaa, ei voinut koskaan arvata mitä Pablo tekee seuraavaksi.


Ikääntyminen

1v. - 20.02.2014
2v. - 09.04.2014
3v. - 27.05.2014
4v. - 14.07.2014
5v. - 31.08.2014
6v. - 18.10.2014
7v. - 05.12.2014
8v. - 22.01.2015
9v. - 11.03.2015
10v. - 28.04.2015
11v. - 15.06.2015
12v. - 02.08.2015
13v. - 19.09.2015
14v. - 06.11.2015
15v. - 24.12.2015
16v. - 10.02.2016
17v. - 29.03.2016
18v. - 16.05.2016
19v. - 03.07.2016
20v. - 20.08.2016
21v. - 07.10.2016
22v. - 24.11.2016
23v. - 11.01.2017
24v. - 28.02.2017
25v. - 17.04.2017
26v. - 04.06.2017
27v. - 22.07.2017
28v. - 08.09.2017
29v. - 26.10.2017
30v. - 13.12.2017

Tämä on virtuaalihevonen. This is a SIM-game horse. | © Knockturn Ponies 2013-2016 | Takaisin listaukseen