Killaloe Venus


Venus nukkui ikiuneen 7.5.2022

KRJ-II
Premier
Rotu, sukupuoli brittiläinen ratsuponitamma 78.125% VH-tunnus VH13-029-0258
Syntymäaika, ikä 19.03.2013, 8v. 19.03.2014 Väri, genotyyppi punaruunikko (Ee Aa)
Säkäkorkeus 147 cm Omistaja indy VRL-06701
Laji, koulutustaso kouluratsastus, Vaativa B (vt. 5) Kasvattaja Killaloe Riding Ponies*  

*entinen omistaja ja maahantuoja Liia, Roscoff

Suurikokoinen ja persoonallinen ratsuponitamma Lola jakaa kärkkäästi mielipiteet kahteen; kaikki tuntuvat joko pitävän tammasta suuresti tai ärsyyntyvän siihen jo ensihetkillä. Brittiläiseltä ponikasvattajalta Roscofiin muuttanut Lola on erinomaisesti osoittanut kykynsä loistavana urheiluponina, jolta löytyy potkua etenkin koulukentille. Luonteeltaan Lola on tammamaisen ailahtelevainen. Toisena päivänä tamma saattaa käyttäytyä moitteettomasti ja pökkiä ihmisiä tuttavallisesti turvallaan, kun jo seuraavana päivänä se murjottaa varsin vakuuttavasti ja kääntää takapäänsä hoitajaa tervehtimään. Parempina päivinä Lola on ihan mukava ja rento tapaus käsitellä ja hoitaa, vaikkakin taluttaessa tamman kanssa saa aina olla erityisen tarkkana, Lolalla kun on tapana säpsähdellä kaikkea kahisevista oksista omaan varjoonsa. Huonompana päivänä saa hoitaessakin pitää tammaa tarkasti silmällä, sillä joskus neiti saattaa koettaa hiukan näykkäistä tai pyöriä hermojaraastavaa ympyrää pitkin karsinan seiniä.
© ex-om. Liia

i. Rhosyn Whisternefet
BRP 75% prt 148cm
ii. Nani
WPB 50% rt 147cm
iii. Na'im al Juda ox
ox trt 149cm
iie. Rhian Nesta
wB m 134cm
ie. Rhosyn Winnifred
wB prt 130cm
iei. Rhosyn Glaw
wB prt 133cm
iee. Rhosyn Fflur
wB prt 130cm
e. Lady Tremaine
BRP 81.25% trn 146cm
ei. Gonzo's Jookiba
conn trn 147cm
eii. Pascal of Midland
conn mrn 146cm
eie. Santara
conn rnkm 145cm
ee. Aracuan
BRP 62.5% rnkm 145cm
eei. Bleddyn Ivor
wm mkm 121cm
eee. D'Alcmene
BRP 25% rn 147cm (xx x WPB 50% [ox x wb])

i. Rhosyn Whisternefet on suurikokoinen ja jämäkkä 148 cm korkea ratsuponiori, joka kilpailee yhä aktiivisesti kouluratsastuksen parissa Vaativa B -luokkiin saakka. Orilla on tähän mennessä jo useita sijoituksia ja muutamia luokkavoittojakin mutta Lola on sen ensimmäinen jälkeläinen. Luonteeltaan hyvin rehellinen ja energinen oriherra, jonka kanssa pärjää hyvin pelkästään rauhallisella olemuksella. Kouluratsuna erittäin taitava ja miellyttämisenhaluinen, sekä tarkkaavainen. Esteillä hyppää suhteellisen taitavasti 80 cm ratoja, mutta tuppaa kuumenemaan turhan paljon ja muutenkin hiukan haparoiva hyppytyyli kärsii lisää.

ii. Nani oli ensimmäisen polven welsh part bred -risteytys, väriltään rautias ja säkäkorkeutta orilla oli 147 cm. Nani peri arabihevosisältään pirteän mutta lempeän luonteensa. Ori eli koko elämänsä kasvattajansa omistuksessa, mutta oli parhaimina kilpailuvuosinaan ylläpidossa taitavalla ponikokoisella ratsastajalla. Nani kilpaili myös Vaativa B -tasoisissa luokissa, mutta sijoittui paremmin helpommissa luokissa. Kisapaikan hälinä sai oriin vireystason menemään usein hieman liian korkealle, jolloin etenkin vaativissa luokissa se rikkoi helposti väärälle askellajille.

ie. Rhosyn Winnifred oli pienehkö 130-senttinen B-sektion welshponitamma. Winnifred oli luonteeltaan rauhallinen ja "helppo", mikä tasapainottikin hyvin Nanilta tulevaa luonnetta varsalleen. Punarautias tamma säväytti jo varsana ja nuorena kauniilla liikkeillään, mutta se jäi ratsukoulutuksen jälkeen pariksi vuodeksi siitostamman hommiin. Varsojen jälkeen Winnifred myytiin, jolloin sen uusi ratsastaja sai tamman kilpailukuntoon ja esittämään askellajejaan kouluaitojen sisäpuolelle. Tamma pärjäsi helpon tason kilpailuissa loisteliaasti, kunnes epäonnisen kuljetusmatkan takia se piti äkillisesti lopettaa.

e. Lady Tremaine on 146 cm korkea tummanruunikko ratsuponitamma, jonka kilpaura on jo taakse jäänyt. Tammalla on tällä hetkellä yhteensä neljä jälkeläistä, jotka kaikki kilpailevat joko koulu- tai yleispainotteisesti. Lady Tremainella on sijoituksia niin este- kuin koulukisoistakin, mutta koulukentillä tamma pärjäsi huomattavasti paremmin. Luonteeltaan temperamenttinen ja haastavakin ponitamma, joka ei anna mitään ilmaiseksi, mutta kunnolla toimiessaan ei jää epäilystäkään etteikö kyseessä olisi äärimmäisen hieno urheiluponi!

ei. Gonzo's Jookiban elämä alkoi epäonnisesti: emä kuoli varsomisen aiheuttamiin komplikaatioihin. Onneksi apu ei ollut kaukana, sillä läheisen tallin hevosista saatiin yksi tamma korvaavaksi emäksi. Parivaljakko oli ehkä hieman hassun näköinen, työhevosemä ja pieni connemaranponivarsa. Vaikeasta alusta huolimatta Jookiban koulutus ratsuksi sujui kuin leikiten, ja orista tuli mainio poni sekä este- että kouluradoille. Pari kertaa ori kävi myös kenttäkilpailuissa näyttäytymässä, ja maastoesteosuutta ori näytti suorastaan rakastavan. Tummanruunikko ori eli pitkän elämän 25-vuotiaaksi asti jättäen jälkeensä tusinan varsoja. Säkäkorkeutta orilla oli 147 cm.

ee. Aracuan oli ruunikonkimo 145 cm korkea brittiläinen ratsuponitamma. Aracuanin suvusta löytyy welshponeja A- ja B-sektioista sekä englannintäysiveristä ja arabianhevosta. Aracuan oli luonteeltaan hieman epäileväinen uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, mutta kuitenkin yhteistyöhaluinen ja oppivainen. Askellajit tammalla eivät olleet kaikkein näyttävimmät, vaan hieman lyhyet, mutta muuten ulkonäöllisesti se oli todella kaunis. Aracuanin elämää varjostivat useat loukkaantumiset, minkä takia se lopulta eläköityikin kevyelle käytölle suhteellisen aikaisin. Tamma sai lopulta neljä tervettä varsaa.
© ensimmäinen polvi Liia, loput indy

Kalenteriin merkattu vain sijoitukset. KRJ-sijoituksia yhteensä 46 kpl, joista voittoja 9.

21.05.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Helppo B - 04/30
23.05.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Helppo B - 04/30
25.05.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Helppo B - 04/30
25.05.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Helppo B - 02/30
26.05.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Helppo B - 02/30
05.07.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 04/50
06.07.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/50
09.07.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/50
09.07.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 02/50
11.07.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 02/50
22.08.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/40
09.11.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/50
19.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/40
21.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 06/40
07.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 06/40
07.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/40
10.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 04/50
11.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 06/50
02.01.2014 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/30
18.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 05/40
27.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 04/31
16.02.2014 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/30
19.02.2014 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 02/30
23.08.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 02/40
24.08.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/40
19.09.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 05/50
20.09.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/31
22.09.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 05/28
23.09.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 02/28
31.10.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 05/50
01.11.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/50
02.11.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 02/50
16.11.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/50
18.11.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 06/50
11.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 04/40
13.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 05/40
16.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/40
19.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/40
15.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 04/50
17.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 05/50
15.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/29
15.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 02/29
18.12.2013 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 05/29
21.02.2014 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/30
24.02.2014 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 03/30
28.02.2014 KRJ Kouluratsastus kutsu Vaativa B - 01/30

Palkittu KRJ-II 30.04.2022 (7,5 + 40 + 20 + 20 + 4 = 91,5 p.)

03.05.2013, päiväkirjamerkintä / ex-omistaja Liia
Lola saapui tänään uuteen kotiinsa Roscofiin kasvattajiensa luota Britanniasta. Suurikokoinen (ja -eleinen) ponitamma herätti oitis suurta huomiota tallilaisten keskuudessa. Äärimmäisen kaunis ja urheilullinen ratsu, josta pulitimme pitkän pennin, mutta aivan varmasti jokainen sentti oli arvoisensa. Lolan muutto sujui suhteellisen rauhallisesti ja suuremmilta ongelmatilanteilta vältyttiin vaikkakin tamma on selkeästi pyörällä päästään. Toivottavasti tilanne rauhoittuu pian ja pääsemme tekemään parempaa tuttavuutta tulokkaaseen!