Cry Baby

VH15-029-0446

"Benni"
brittiläinen ratsuponiori 50 %
syntynyt 07.12.2014

Iso-Britannia

, 21-vuotias

punarautiasee Aa

, 148 cm

kasv. Ms. J. Hopkins evm
om. Knockturn Ponies (VRL-06701)

koulupainotteinen, ko

vaativa Bvt. 5

Luonnekuvaus

Cry Baby hankittiin meille oikeastaan jo aikoja sitten, mutta sitten se lähti leasingiin eräälle kouluratsastajatytölle Englantiin. Meillä ei olisi niihin aikoihin oikeastaan ollutkaan tilaa ja aikaa Bennille, niin näin jälkeenpäin ajateltuna päätös oli ihan hyvä, vaikka joskus ikävöinkin sen suloisia suklaasilmiä ja hyvää käytöstä. Välillä tuleekin mietittyä, että miksi en ole vain vaihtanut kaikkia poneja sellaisiin, jotka ovat yhtä helppoja kuin Benni.

Benni ei ole yhtään nimensä veroinen poni. Se on rauhallinen ja todella hiljainen – jos kuulet korvia viiltävää ponin kiljuntaa, voit olla 99 % tapauksista varma, että se ääntään jumppaileva palosireeni ei ole Benni. Jonkinlaista ujoutta orista kuitenkin löytyy, ja se tuntuu välillä mietiskelevän ja mittailevan asioita hieman pidempään kuin toiset ponit. Arka tai säikky Benni ei silti ole, se yleensä suhtautuu kylmän viileästi mm. erilaisiin rasahduksiin tai naapurin uuteen postilaatikkoon.

Erilaiset hoitotoimenpiteet on helppo suorittaa Bennin kanssa – ori näyttää pitävän niin harjailusta kuin pesemisestäkin. Varusteista poni ei välitä tuon taivaallista, vaan pupeltaa vaikka heinää samalla, kun satulaa laitetaan selkään. Ainostaan kuljetussuojat, erityisesti häntäsuoja, näyttävät aiheuttavan jonkinlaista nyrpeyttä Bennissä, mutta kukapa niistä nyt erityisemmin pitäisi. Taluttaessa Benni kävelee ripeästi, joten taluttajan on syytä pysyä vauhdissa mukana, sillä vauhdin hidastaminen on kovin tylsää Bennin mielestä.

Ratsuna Benni on luottavainen ja se mukautuu erilaisiin ratsastajiin kuin kameleontti. Ori on pehmeä kyljistään ja kuuntelee pienimmätkin pohjeavut. Suustaan se ei ole yhtä herkkä, mutta ei kuitenkaan mikään tonnin painoinen tavarajunakaan, eli ainakin allekirjoittaneelle juuri sopiva poni. Bennillä käytetään nykyään omenanmakuista nivelkuolainta, koska on huomattu, että se sopii sille parhaiten – lisäksi se välillä suorastaan haukkaa kuolaimet suuhunsa.

Mikäli olet aina etsinyt ponia, jonka kanssa olisi helppo lähteä kilpailuihin yksinkin, on Benni juuri sitä mitä tarvitset. Se käyttäytyy kilpailupaikalla yhtä herrasmiesmäisesti kuin kotonakin, eikä lastauksessa tai kuljetuksessakaan ole ongelmaa. Verryttelyssä ori saattaa vähän kuikuilla tammojen perään, mutta radalle päästyään se keskittyy täysillä ratsastajansa miellyttämiseen.

Sukutaulu

i. Parempaa harrastehevosta oltiin tekemässä, kansallisten Intermediate I -ratojen kouluratsu ja jalostusori saatiin. Norris xx, 161 cm korkea mustanruunikko täysiveriori, kiinnitti ihmisten huomion jo varsana elastisilla, ilmavilla liikkeillään sekä luontevan rohkealla, itsevarmalla esiintymisellään. Varsahuutokaupassa yllätyskorkealla summalla omistajaa vaihtanut Norris menestyi kohtalaisesti jo nuorten luokissa, joskin sitä rakennettiin maltilla ja tuotiin kilparadoille säästeliäästi. Varsinainen menestystarina alkoi vaativissa luokissa, joista Norris napsi helpon oloisia ruusukkeita toisensa perään. Ensimmäiset kolme Prix St. Georges -rataa päättyivät nekin kunniakierrokseen orin sijoittuessa joka kerralla toiseksi. Tasaisen varma menestys jatkui Intermediate I -luokissa pitkin Brittein saaria.
Norris oli virkeä, vielä aikuisenakin hieman hupsu ja varsamainen, pohjattoman utelias hurmuri. Ehdottoman kiltti hevonen, töihin keskittyvä ja nöyrä hevonen, joka kuitenkin käyttäytyi vielä parikymppisenä tavalla, jota olisi odottanut maailmaan tutustuvalta vuosikkaalta. Ori kuitenkin osasi varoa ihmistä eikä koskaan karkaillut, käyttäytynyt uhkaavasti tai ollut muutoinkaan hankala. Raameiltaan ruunikko oli selkeästi aikuinen, vieläpä varsin jalo ja komea hevonen; hyväasentoinen kaareva kaula, vahva ylälinja, sopusuhtainen lihaksikas runko, pitkät lavat ja hyvin kulmautunut takaosa. Selväpiirteiset jalat, etuset suppuvarpaiset mutta takaset hyväasentoiset. Ylämäkeen rakentunut, ilmava laukka, elastinen ja tarmokas ravi sekä pitkä, aktiivinen käynti ja hyvä hyppytekniikka toivat Norrisille hyvät pisteet oritesteissä, ja se hyväksyttiinkin täysiverijalostuksen lisäksi myös puoliveristen ja ratsuponien jalostukseen.
Aluksi Norris sai nimenomaan puoli- ja täysiveritammoja. Sen kuitenkin huomattiin jättävän kookkaidenkin tammojen kanssa varsin pieniä jälkeläisiä, mikä käännytti monet hevostammojen omistajat toisten orien puoleen. Ratsuponijalostuksessa täysiverinen on kuitenkin onnistunut; siitä on jäänyt hyvin liikkuvia, sporttisia ponijälkeläisiä, jotka myös hyppäävät hyvällä tekniikalla. Ruunikko eli 28-vuotiaaksi.

ii. Charly Brown xx (160-senttinen mustanruunikko) on nykypäivänä varmasti tutuin nimi koulupuoliveriväelle trakehnerjälkeläistensä kautta. Oria käytettiin erityisesti puoliveritammoille, ja orin 45 jalostukseen hyväksytystä jälkeläisestä 33 onkin puoliverisiä, loput täysiverisiä. Charly Brown xx toi jälkeläisiinsä selkeän leimansa: ryhtiä ja jaloutta, hyvin samantapaisen, ilmeikkään pään kaikille, pitkät lavat ja aktiiviset, joustavat liikkeet erinomaisella lapojen irtonaisuudella sekä takaosan työskentelyllä. Juuri kaksikymppiseksi kääntynyt ruunikko jouduttiin lopettamaan sen telottua jalkansa pahoin laiduntapaturman seurauksena, terveytensä ja kuntonsa puolesta orilla olisi ollut monta hyvää vuotta jäljellä.
Intermediate ja Grand Prix -tasoille yltäneet jälkeläiset ylittivät isänsä, muttei Charly Brown itsekään hullumpi kouluratsu ollut. Uransa aikana ruunikko nousi Prix St. Georges -luokkiin antaen puoliverisille hyvän vastuksen ja kerryttäen ruusukkeen poikineen tallituvan seinälle, palkintorahapotista nyt puhumattakaan. Matkaavoittavat, rennot, tahdikkaat liikkeet loistavilla lapojen irtonaisuudella sekä takaosan työnnöllä tietysti auttoivat orin uraa, joskin Charlyn ehdoton vahvuus oli sen oppivaisessa, yhteistyöhaluisessa, sisukkaansorttisessa luonteessa. Ori teki ratsastajansa pyynnöstä kaiken antaen ne kuuluisat 100 prosenttia – ja joskus liikaakin sortuen yliyrittämiseen. Kevyt, herkkä ja sopivan reaktiivinen, vähän yhden ihmisen hevonen, joka ei paljoa ajatuksia muille ihmisille tai edes hevosille suonut. Tyypiltään se oli jalo, leimoiltaan erinomainen täysiverinen, rungoltaan lihaksikas ja sopusuhtainen. Jalat olivat hyväluiset ja -asentoiset, lapa pitkä ja kaula erityisen hyvin kiinnittynyt.

ie. Laukkasukuinen Snickerdoodle Blue xx (mustankimo, 163 cm) myytiin jo varhain ratsuksi, eikä tammaa edes treenattu laukkaradoille. Ratsun urallaankin se oli perushyvä, enemmän harraste- kuin kilpapuolen hevonen. Sen kanssa kyllä kierrettiin ahkerasti koulu- ja estekilpailuissa (helppo A, 100–120 cm) menestyksen jäädessä satunnaisiksi ruusukkeiksi sekä lukuisiksi hyväksytyiksi suorituksiksi tuloslistan keskivaiheille. Snickerdoodle Blue xx oli kiltti, kaikin puolin hyvä ja helppo käsitellä ja ratsastaa, ennemmin laiska ja heräteltävä kuin kuumuva ratsu. Ajoittainen hitaus pohkeelle sekä etenkin ravissa etupainoiseksi painuminen olivat kimon suurimmat haasteet, laukatessa ja hypätessä se kantoi itsensä heti paremmassa ryhdissä liikkuen reippaammin hyrisevällä moottorilla. Klisee kuumasta, tulisesta täysiverisestä ei tosiaan toteutunut Snickerdoodlen kohdalla!
Kolmannella palkinnolla kantakirjattu täysiveritamma oli melko tavanomainen hyvine ja heikompine puolineen. Hieman ryhditön, rungoltaan sopusuhtainen, kaula hyvin liittynyt mutta kevyt, minkä lisäksi ylälinja olisi saanut olla vahvempi. Suppuvarpaiset etujalat, hyväasentoiset takajalat, valitettavan heikko kavioaines kuten monilla täysiverisillä. Matkaavoittava, hieman ahdas ja matala käynti, heti väljempi ja ilmavampi ravi ja hyvin pyörivä laukka, tavanomainen hyppytekniikka loistavalla asenteella. Tamman kolmen varsan isiksi valittiin rakenteeltaan ja liikkeiltään Snickerdoodlea tasokkaampia, jo jälkeläisnäyttöjä antaneita vanhempia täysiverioreja, minkä ansiosta kaikki varsat ovat emäänsä valtavan paljon parempia: jalostusori, siitostamma, olympialaisissa kenttäratsastuksessa startannut ruuna. Snickerdoodle Blue xx lopetettiin sen ollessa 27-vuotias iän mukanaan tuomien vaivojen vuoksi.

e. Highwards Theklan matkaan mahtui ikäviä mutkia, joista traagisin oli tapaturmainen kuolema vain 13-vuotiaana. Kuollessaan tamma oli kantavana kolmatta kertaa, eikä varsa ollut tarpeeksi kehittynyt selvitäkseen. Theklan varsat, meidän Bennimme sekä sen new forst -puolisisar, kasvoivat kumpainenkin hyväluonteisiksi ja -liikkeisiksi, kapasiteetikkaiksi kouluponeiksi, joilla on ollut annettavaa myös (ratsu)ponijalostukseen.
142-senttinen, rautias Thekla oli tavattoman kiltti, luottavainen ja sopeutuvainen, mutta myös utelias ja rohkea poni, joka nuorena joutui jos jonkinmoisiin tapaturmiin. Joskus selvittiin pikku naarmuilla, joskus suunnitellut kisat jäivät välistä tamman seikkailtua karanneen tarhakaverinsa perässä lähimaastoon kompuroimaan. Kertaalleen naulanpainama aiheutti kaviopaiseen, jota paranneltiinkin pitkään ja hartaasti. Ikävät sattumat hidastivat kilpauran starttaamista sekä karsivat kilpakalenteria, mutta kun Thekla pääsi kisapaikalle se ihastutti iloisella, rennolla suoritustavallaan niin koulu- kuin estekisojen tuomarit ja yleisön. Esteillä tamma pärjäsi loistavasti taitoarvosteluluokissa (80–90cm), kouluradoilla eniten ruusukkeita tuli avoimista helppo A -luokista, vaativa B -radat päättyivät yleensä hyväksyttyyn suoritukseen tuloslistan keskivaiheille. Poni itse rakasti niin kilpailemista kuin työntekoa ylipäätään, kaikkea rennoista metsäretkistä suurten koulukilpailuiden vilinään. Se kuitenkin malttoi mielensä ja hermonsa, ei kadottanut korviaan tai antanut innokkuutensa lipsua kuumumisen puolelle; Thekla pysyi aina yhtä pehmeänä, miellyttävänä ratsuna, oli sillä yleisöä tai ulkoisia jännyyksiä työntekoa maustamassa tai ei.
Kauniskin Thekla oli, ja sen näyttelymenestys olisi ollut paljon parempaa ilman useampaa ravin vesittänyttä mysteeriontumaa. Raudikko oli ryhdikäs, hyvätyyppinen ja -leimainen tamma, jonka ilmeikäs pää ja pitkä niska jatkuivat hyvänmuotoisesta kaulasta melko piirteettömän sään kautta pyöreään, pitkähköön syvään runkoon. Jalat olivat hyväasentoiset, etusääret vähän turhan sirot mutta hyvän mittaiset. Rento, pitkä ja aktiivinen käynti vaihtui tarmokkaaseen, irtonaiseen raviin ja edelleen ilmavaan, hyvän pyörivään laukkaan, jossa oli todella helppoa istua. Hypyt olivat yhtäläisen helppoja ratsastajalle, tasapainoisia ja etenkin jalkatekniikan osalta kiitettäviä. Toisen palkinnon kantakirjatamma, aivan liian nuorena menetetty persoona, josta onneksi jäi kaksi hienoa varsaa.

ei. Hyvähermoinen, mukautuvainen, luottavainen, avoin ja sosiaalinen, junnuratsastajankin parina kilpaillut Blackstone V (145 cm, musta) tunnettiin hienosta luonteestaan, ja myöhemmin luonteesta muodostuikin ponin orimainosten kulmakivi. Poni toimi hienosti niin aloittelijoiden kuin konkareiden ratsuna, eikä se hermostunut, vaikka käsittelijänsä olisi arka, kovakourainen, kovaääninen... Kaikeksi onneksi Blackstone V periytti todella vahvasti luonnettaan, ja sen jälkeläisissä onkin kisa- ja jalostusponien lisäksi paljon terapiatyötä tekeviä poneja. Harvinaisen hienon luonteen lisäksi ori antoi jälkeläisilleen irtonaista, tahdikasta liikettä sekä ryhtiä, hyvän kaulan sekä ylälinjan ja ilmeikkään pään. Ori itse kilpaili pääasiassa kouluratsuna parhaimmillaan vaativa A -luokissa, joskin starttilistaan mahtui esteitä 70–100 cm tasolla sekä koulua helppo B -luokista lähtien, vähän ratsastajasta riippuen. Rennon letkeästi pitkin, irtonaisin ja tarmokkain liikkein liikkunut Blackstone hyppäsi perusvarmalla tekniikalla turhaan esteitä ihmettelemättä, mutta kouluratsastus oli selkeästi ponin leipälaji.
Kuten jalostusorin kuuluukin, myös Blackstone oli korrekti, hyvärakenteinen rotunsa edustaja, joka pärjäsi myös näyttelykehissä - ensin omin ansion, sitten voitokkaan jälkeläisryhmän isänä. Ilmeikäs pää, pitkä niska ja hyvänmuotoinen kaula, lihaksikas ylälinja, hieman lyhyt säkä ja syvä mutta kapeahko runko, pyöreä lautanen sekä hyvät reisilihakset muodostivat yhdessä tasapainoisen, hyvän kokonaisuuden. Lievästi vennot vuohiset jäivät jalkojen suurimmaksi viaksi, Blackstonen erinomaiset kaviot mainittiin kantakirjalausunnossa erikseen. Ensimmäisellä palkinnolla kantakirjattu poni eli 27-vuotiaaksi, jolloin muutoin hyväkuntoinen ori lopetettiin sen hampaiden loppuun kulumisen vuoksi.

ee. Rutiinirakas, todella herkkä ja säikynsorttinen Haystone Park Valeri suhtautui todella huonosti muutoksiin, olivat ne pieniä tai suuria. Tamma myös löysi vähän joka pusikosta marsilaisia tai sapelihammastiikereitä, erityisesti vieraista paikoista, joten ujoimmatkin kilpahaaveet haudattiin varsin varhaisessa vaiheessa. Kotonakin, tutussa ympäristössä omistajansa käsiteltävänä, Valeri säpsyi ja säikkyi milloin mitäkin ottaen monet äkkilähdöt ihmiselle tuntemattomasta syystä. Kovasti poni yritti kestää ja olla urhea, mutta jänishousu mikä jänishousu. Herkkänä ponina Valeri jännittyi välittömästi kovasta kädestä, puristavasta pohkeesta sekä muista istunta- ja apuvirheistä, ulkoisista ärsykkeistä nyt puhumattakaan. Rentoutuessaan tamma kuitenkin liikkui hyvin kauniisti pitkin, irtonaisin askelin, ravi venyi kauniisti. Valmennuksissa tasoksi vakiintui helppo A, vaativien liikkeiden kanssa herkällä tammalla tuntui niin sanotusti kiehuvan yli ellei se heti onnistunut.
Rautiaankimo, 140 cm korkuinen tamma oli hyvärakenteinen, suurilinjainen, ryhdikäs ja hyväleimainen. Niska oli valitettavan lyhyt, samaten kaula ylälinja, mutta hyväasentoinen lapa, erinomaiset säkä ja satulansija sekä syvä, sopusuhtainen runko yhdessä hyväasentoisten jalkojen kanssa käänsivät kokonaisuuden keskivertoa paremmaksi. Vaikka Valerin omistajalla oli tallissaan huomattavasti tasaisempiluontoisia suoritusponeja, Valeri oli suosikkiasemassa osin jo emälinjansa vuoksi. Valerille valittiin tasaisia, hyvähermoisia oreja, ja kaikeksi onneksi Valeri periytti lähinnä liikettä sekä takaosaa, joka vaikutti kaikilla sen varsoilla olevan täsmälleen saman mallinen lautasesta reisilihaksiin. Tamma lopetettiin sen ollessa 24-vuotias pahenevien hammasvikojen vuoksi.
© Lissu T., kiitos!

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Päiväkirja